Voltaire-verkosto

Mitä tapahtuisi jos Washington luopuisi Jihadista?

Presidentti Trumpin halu taistella Daeshia ja tuottaa kansainväliselle terrorismille loppu, tulee olemaan erityisen vaikea täytäntöönpanon osalta. Todellakin, se tulee aiheuttamaan vahinkoa valtioille, jotka organisoivat sitä, ja käsittää uudelleen linjauksen kansainvälisessä politiikassa. Uusi Yhdysvaltain Presidentti ei näytä olevan valmis antamaan joukoilleen hyökkäyskäskyä ennen kuin hän on löytänyt ja sinetöinyt uusia liittolaisia.

| Damasko (Syyria)
+
JPEG - 42 ko

Vastarinta Presidentti Donald Trumpia vastaan on niin voimakas, että suunnitelma taistella Daeshia vastaan, joka on aikataulutettu esitettäväksi 22. maaliskuuta koalition huipputapaamisessa Washingtonissa, ei ole vielä valmis. Sen poliittinen suunta on yhä väljä. Vain tavoite koskien jihadismin tuhoamista on sovittu, mutta mitään suunnitelmaan liittyviä johdannaistekijöitä ei ole päätettÎy.

Kenraali Joseph Votel, CentComin päällikkö, ei ole vielä esittänyt vaihtoehtoja jotka toteutettaisiin kentällä. Hänen pitäisi suorittaa kyseinen vasta huhtikuun alussa.

Kenttäoloissa, suunnitelma on rajoitettu tietojen vaihtoon toisaalta Yhdysvalloista ja toisaalta Venäjältä ja Iranista. Ylläpitääkseen status quon, kolme suurvaltaa ovat hyväksyneet ehkäisevänsä kaikki vastakkain asettelut turkkilaisten ja kurdien välillä. Kiihdytettyjä pommituksia suoritetaan al-Qaïdaa vastaan Jemenissä ja Daeshia vastaan Irakissa. Mutta mitään päätöksiä ei ole näkyvissä. Määräyksenä on odottaa.

Kansainvälisen terrorismin asetta on hallinnoitu Lontoon ja Washingtonin puolesta Muslimien maalimanliigan toimesta vuodesta 1962. Se käsittää sekä Muslimiveljeskunnan (koostuu arabeista) ja Naqshbandien järjestöstä (koostuu pääasiassa turkkilais-mongooleista ja kaukaasialaisista).

Aina Jemenin sotaan asti, liigan sotilasbudjetti oli suurempi saudien armeijan, joka tarkoitti että liiga oli suurin yksityinen armeija maailmassa, paljon ennen Academia/Blackwateria. Vaikkakin kyseessä olivat vain maajoukot, se oli sitäkin tehokkaampi, johtuen siitä että sen logistiikka tuli suoraan Pentagonilta, ja koska sillä oli myös paljon itsemurhataistelijoita.

Kyseessä oli liiga – tarkoittaen Saudeja – jotka toimittivat Lontoolle ja Washingtonille henkilöstön, jolla organisoitiin «Suuri arabien kansannousu», vuonna 2011, vuoden 1916 kansannousun mallin mukaisesti, mutta sitä kutsuttiin tällä kertaa «Arabien kevääksi». Molemmissa tapauksissa, tavoitteena oli tuottaa painetta Wahhabien suuntaan, jotta voitiin määritellä uudelleen alueelliset rajat anglo-saksien eduksi.

Tavoitteena ei ole vain luopua terrorismin aseesta, vaan myös: hajottaa Lontoon ja Washingtonin välinen liittolaisuus suuremman
- Lähi-Idän hallinnan saavuttamiseksi;
- estää Saudi Arabiaa ja Turkkia käyttämästä asetta, jota ne ovat kehittäneet Lontoon ja Washingtonin puolesta puolen vuosisadan ajan;
- päättää Sudanin, Tunisian ja Libyan tulevaisuudesta.

Jonka lisäksi, on myös välttämätöntä saavuttaa sopimus Saksan ja Ranskan välillä, jotka ovat suojelleen veljeskunnan johtajia vuodesta 1978, ja jotka ovat rahoittaneet jihadismia.

Tällä hetkellä, voimme havaita, että Iso-Britannia ei näe asioita vastaavalta kannalta. Voidaan nähdä että GCHQ (brittiläinen signaali-intelligenssi), joka asetti kuuntelulaitteet Trump Toweriin vaalikampanjan ja siirtymävaiheen aikana. Ja Petran mukaan, joka on jordanialainen uutistoimisto, Saudi Arabia salaa rahoitti kolmasosan Hillary Clintonin vaalikampanjasta Donald Trumpia vastaan.

Tästä johtuen, Presidentti Trump näyttää hakevan uusia liittolaisia, jotka mahdollistavat hänen toteuttavan haluamansa muutokset.

Hän on tällä hetkellä järjestämässä tapaamista Presidentti Xi Jinpingin kanssa, jonka aikana hän voisi kyetä suunnittelemaan oman maansa jäsenyyden Kiinan Investointipankisssa. Hän tästä johtuen asettaa omat liittolaisena fait accomplin eteen – jos Yhdysvallat osallistuu Silkkitien rakentamiseen, Iso-Britannialle, Saudi Arabialle, Turkille, Saksalle ja Ranskalle, käy mahdottomaksi jatkaa jihadia Irakissa, Syyriassa ja Ukrainassa.

Käännös
Advanced Business Management Ltd

Lähde
Al-Watan (Syrie)

Thierry Meyssan

Thierry Meyssan Ranskalainen intellektuelli, Voltaire-verkon ja Axis for Peace -konferenssin perustaja ja puhemies. Hänen kirjoituksensa jotka erikoistuvat kansainvälisiin suhteisiin ovat näkyvillä päivittäisissä sanomalehdissä ja viikkojulkaisuissa arabiaksi, espanjaksi ja venäjäksi. Hänen kaksi viimeistä kirjaansa julkaistuina englanniksi: 9/11 the Big Lie ja Pentagate.

 
Miten Bulgaria toimitti huumeita ja aseita Al-Qaïdalle ja Daeshille
Miten Bulgaria toimitti huumeita ja aseita Al-Qaïdalle ja Daeshille
NATO ja Euroopan unioni ottavat osaa terrorismiin
 
Voltaire-verkosto

Voltaire, kansainvälinen julkaisuversio

Artikkeli on lisensoitu Creative Commons -lisenssin mukaisesti

Voltaire-verkoston artikkeleita voidaan tuottaa uudelleen vapaasti edellyttäen, että lähde on mainittuna, lähteiden eheyttä kunnioitetaan, eikä niitä käytetä kaupallisiin tarkoituksiin (lisenssi CC BY-NC-ND).

Voltaire-verkoston tukeminen

Vierailet tällä verkkosivulla etsien laadukkaita analyysejä joden avulla voit muodostaa henkilökohtaisen ymmärryksen tämän päivän maailmasta. Jotta voimme jatkaa toimintaamme, tarvitsemme tukeasi pyrkimyksiemme osalta.
Auta meitä vaikuttamaan myönteisesti.

Kuinka voit osallistua Voltaire-verkostoon?

Ryhmämme jäsenet ovat kaikki vapaaehtoisia.
- Ammattilaistason omalle äidinkielelleen kääntävät käännösalan ammattilaiset: voitte auttaa meitä kääntämällä artikkeleitamme.