Vuonna 2012, yhdysvaltalainen televisioyhtiö NBC yht’äkkisesti päätti korjata kertomustaan 5-päiväisestä kidnappauksesta koskien tiimiään Syyriassa. Siihen asti, meitä pyydettiin uskomaan että Richard Engel ja hänen avustajansa olivat olleet vangittuina « Shabihien » toimesta. Sanan tarkoitus, läntisessä propagandistisessa retoriikassa on « diktatuurin salainen sotavoima »). Lehtimiehet jopa määrittelivät että nämä olivat « shiioja », ja että he olivat tulleet « koulutetuiksi libanonilaisen Hizbollan ja joidenkin Iranilaisten vallankumousvartijoiden toimesta ».

Mutta… voi hyvä Sylvi! Kaikki johtui yksinkertaisesta « tulkkausvirheestä » (sic).

Niin pian kuin New York Times ilmoitti tulevaisuudessa julkaistavasta tutkimuksestaan « kidnappaukseen », NBC tuotti 180° käännöksen ja myönsi – tyhjentävästi – että kidnappaajat olivat itse asiassa Syyrian vapautusarmeijan (« maltilliset kapinalliset » jäseniä jonka oli organisoinut Ranska) [1].

Tällä hetkellä, Yhdysvaltain lehdistö ei väittele kidnappauksen todellisuudesta, vain sen tulkinnasta.

Lähtökohtaisesti, termi « Shabihat » (« Aaveet ») viittasi Lattakian alueen salakujettajiin, jotka olivat maineensa puolesta uskollisia Syyrian Arabitasavallalle. Nimikettä oli käytetty Atlantistisen propagandan puitteissa luomaan kuva « salaisesta armeijasta » joka kuuluu « hallitukselle » ja jotka olivat kovassa kiireessä väestön terrorisoinnin toimissa. Kahden vuoden ajan, länsimainen ja Persianlahden lehdistö kokosivat « silminnäkijöiden todistuksia » liittyen tämän salaperäisen ryhmän väärinkäytöksiin, jonka yksinkertainen olemassaolo oli riittävä todistusaineisto siitä että Syyria oli « diktatuuri ». Suuri lukumäärä syyrialaisia väitti käyneensä läpi « kidutuksia » tämän sotilaskoneiston toimesta, ollen pakotettuja « kieltämään uskontonsa » ja « pakotettuja polvistumaan » henkilökohtaisesti « Alaviitti-diktaattorin » kuvan eteen. NBC:n tähtireportterin Richard Engelin tilitys, onnistui vakuuttamaan Yhdysvaltain julkisen mielipiteen, huolimatta myytin absurdiudesta - Presidentti el-Assad on myös sekuläärisen Baath-puolueen johtaja, ja tässä roolissa kaikkein epätodennäköisin vaatimaan jumaluuden kaltaista palvontaa.

Kidnappauksensa aikana, hänen tilityksensä vääristelty sisältö ei onnistunut vakuuttamaan ketään hyväuskoista [2]. Mutta melu Atlantistiselta propagandalta vaimensi kaikki vastalauseet. Nykyisin kukaan ei enää mainitse « Shabihoita », NATO:n luomia aaveita joita käytettiin näiden sotapropagandan hyväksi ja nyttemmin on jopa vastahakoisuutta keskustella « diktatuurista ».

Käännös
Advanced Business Management Ltd

[1New Details on 2012 Kidnapping of NBC News Team in Syria” (Uudet tiedot koskien NBC:n uutisryhmän vuoden 2012 Kidnappausta Syyriassa), Richard Engel, NBC, April 16, 2015.

[2The adventures of Richard Engel”, Asad AbuKhalil, The Angry Arab News Service, December 18, 2012.