JPEG - 38.4 ko

Presidentti Donald Trumpin valtuuttama iranilaisen kenraali Qassem Suleimanin murha on johtanut ketjureaktioon, joka on leviämässä Lähi-Itääkin laajemmalle. Tämä oli päätöksen tekijän tarkoituskin. Suleiman oli jo kauan ollut Yhdysvaltain tähtäimessä, mutta presidentit Bush ja Obama eivät koskaan antaneet lupaa salamurhaan. Miksi Trump teki tämän päätöksen? Siihen on useita syitä, esimerkiksi hänen henkilökohtainen halunsa peitellä puutteitaan esiintymällä kiihkeänä puolustajana Yhdysvalloille, jota uhkaa vaarallinen vihollinen. Perussyytä Suleimanin murhalle, josta Varjohallitus teki päätöksen ennen asian viemistä Valkoiseen taloon, täytyy etsiä tekijästä, josta on tullut tärkeä Yhdysvaltain etujen kannalta aivan viime vuosina – Kiinan kasvavasta taloudellisesta läsnäolosta Iranissa.

Iranilla on tärkeä rooli Pekingin vuonna 2013 käynnistämässä Uudessa Silkkitiessä, joka tällä hetkellä on hyvällä alulla – siihen kuuluu Kiinan ja Euroopan välinen tie- ja rautatieverkosto, joka kulkee Keski-Aasian, Lähi-Idän ja Venäjän läpi, ja siihen yhdistyy Intian valtameren, Punaisen meren ja Välimeren kautta kulkeva merireitti. Suunnitelmiin kuuluu yli 1000 miljardin dollarin investoinnit kaikkiin tie-, rautatie- ja meri-infrastruktuureihin yli 60 maassa. Tämän puitteissa Kiina on investoimassa suunnilleen 400 miljardia dollaria – 280 öljy-, kaasu- ja petrokemian teollisuuteen ja 120 miljardia liikenteen infrastruktuureihin, joihin kuuluvat öljy- ja kaasuputket. Suunnitelman mukaan nämä sijoitukset on tarkoitus uusia viiden vuoden hyödyntämisen jälkeen.

Energia-alueella Kiinan kansallinen Petroleum Corporation, julkisessa omistuksessa oleva yritys, sai Iranin hallitukselta sopimuksen merellä tapahtuvan porauksen kehittämiseen Persianlahden South Pars/North Dome -kentällä, jossa on maailman suurin maakaasuvaranto. Tämän lisäksi Iran on mukana kehittämässä öljykenttien tuotantoa Länsi-Karounissa toisen kiinalaisen yhtiön, (75% valtion omistaman) Sinopecin kanssa. Päästäkseen yli Yhdysvaltain kauppasaarrosta Kiina lisää iranilaisen öljyn tuontia. Vielä vakavampaa Yhdysvalloille on se, että nämä Kiinan ja Iranin väliset kauppa- ja muut sopimukset lisäävät Kiinan renminbin (yan) ja muiden valuuttojen käyttöä, mikä aiheuttaa dollarin käytön vähenemistä.

Liikennealalla Kiina on allekirjoittanut sopimuksen Iranin rautateiden 900 kilometrin sähköistämisestä hankkeen puitteissa, jossa suunnitellaan koko rautatieverkon sähköistämistä vuoteen 2025 mennessä, ja todennäköisesti se sopii myös nopeasta, yli 400 kilometrin rautatiestä. Iranin rautatiet yhdistyvät 2300 kilometrin linjaan, joka yhdistää jo Kiinan ja Iranin, mikä vähentää tavarankuljetusajan 15 päivään meriteitse tapahtuvasta 45 päivästä. Suuren luoteis-Iranissa sijaitsevan teollisuuskaupungin Tabrizin kautta – mistä lähtee 2500 kilometrin kaasuputki Ankaraan, Turkkiin – Uuden Silkkitien liikenneinfrastruktuurit voitaisiin näin yhdistää Eurooppaan.

Kiinan ja Iranin väliset sopimukset eivät tähtää mihinkään sotilaalliseen, mutta iranilaislähteen mukaan alueiden valvomiseen suunnitellaan otettavaksi työhön noin 5000 kiinalaista vartijaa, jotka rakennusyhtiöt palkkaisivat turvallisuuspalveluihin. Merkittävää on myös se, että ensimmäinen Iranin, Kiinan ja Venäjän merivoimien harjoitus on tapahtuva joulukuun lopulla Omanin lahdella ja Intian valtamerellä.

Nämä tosiseikat huomioonottaen ei ole vaikeaa nähdä, miksi Washingtonissa päätettiin Suleimanin murhasta – tarkoituksena oli provosoida Teheran tekemään sotilaallinen vastaisku otteen kiristämiseksi Iranista ja jotta voitaisiin oikeuttaa hyökkäys, ja myös vaikeutettaisiin kiinalaista Uusi Silkkitie -projektia, jonka vastustamiseen Yhdysvalloilla ei ole keinoa talouspuolella. Suleimanin murhan aikaansaama ketjureaktio vaikuttaa myös Kiinaan ja Venäjään, ja luo yhä vaarallisemmaksi kehittyvän tilanteen.

Käännös
Tuula
Lähde
Il Manifesto (Italie)