Ilmoitus osittaisesta Venäjän sotavoimien poistumisesta Syyriasta on tuottanut suuren määrän kommentteja, joista ilmenee enemmänkin lähtökohtainen esittäjien puolueellisuus kuin todellisuuspohjaiset tekijät. Thierry Meyssan osoittaa että tosiseikat esittävät sen lisäksi, että erot Moskovan ja Damaskuksen välillä ovat ratkaistuja, Venäjän – joka onnistui kallistamaan länsivallat terrorismin vastaiseen leiriin – aikomuksena on antaa syyrialaisille mahdollisuus vapauttaa alueensa itse.
Venäjän Presidentin ilmoitus koskien «pääjoukkojen vetäytymistä» [1] on tuottanut uuden vääristellyn informaation aallon. Länsimaisen ja Persian lahden lehdistön mukaan, Vladimir Putin on ollut «ärtynyt» Presidentti Bachar el-Assadin tinkimättömän asenteen takia, ja on päättänyt jättää Syyrian, jotta voi vastata omista velvoitteistaan. Samat kommentoijat lisäävät että koska tällä ei ole enää liittolaisia jäljellä, al-Assadin täytyy luopua joistain vaatimuksistaan Genevessä, ja jättää maansa. Moskova olisi tämän pohjalta antamassa upean lahjan Washingtonille sen viidestä vuodesta «sisällissotaa».
Tämä on kuitenkin täysin absurdia.
1- Venäjän sotavoimien väliintulo neuvoteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Kenraali Hassan Tourekmanin toimesta, mutta toteutettiin vasta kolme vuotta myöhemmin, koska Moskova halusi tuottaa lopulliset säädöt sen aseistuksen osalta ennen niiden käyttöönottoa. Venäjän sotavoimat aloittivat valmistelunsa heinäkuussa 2015, ja me olimme ensimmäisena ilmoittamassa tämän. Tietomme tulivat välittömästi kerätyiksi Israëlin lehdistön toimesta, ja sen jälkeen kansainvälisen median [2] toimesta. Sovittiin että pommitusten aalto alkaisi Turvallisuusneuvoston kokouksen jälkeen, joka tulisi tapahtumaan yhtä aikaa YK:n yleiskokouksen kanssa, ja jatkuisi aina ortodoksiseen jouluun asti 6. päivä tammikuuta, 2016.
Suunniteltiin myös että kun rauha olisi palautettu, CSTO:n yksikkö lähetettäisiin ylläpitämään rauhaa – kuitenkin tämä on tähän mennessä ollut mahdotonta.
2- Kuitenkin, näkökulmasta jonka puitteissa Valkoisella talolla on vaikeuksia kontrolloida liittolaisiaan, pommitusaaltoa jatkettiin kunnes Geneven neuvottelut alkoivat uudelleen 15. maaliskuuta. On itsestään selvää että Venäjä ei pitänyt tätä minkäänlaisena teennäis-vallankumouksen juhlapäivänä. Kaikki alkoi 12. joulukuuta 2003, George W. Bushin sodanjulistuksella (Syria Accountability Act), sitten jatkui vuosi toisensa jälkeen (Arabiliigan huippukokous Tunisiassa, 2004, koskien Libanonin ja Syyrian pakotettua «demokratisointia», Rafic Haririn salamurhaa vuonna 2005 ja syytöksiä joiden mukaan Presidentit Lahoud ja el-Assad olivat tilanneet sen, Lebanin miehitys vuonna 2006, jolla pyrittiin oikeuttamaan Syyrian väliintulo, Kansallisen pelastusrintaman muodostaminen Muslimiveljeskunnan toimesta vuonna 2007, Hezbollahin viestintäjärjestelmien ja toimitusverkostojen tuhoaminen vuonna 2008, jne.) ja vihollisuuksie käynnistäminen Syyrian alueella vuonna 2011, jatkuen tähän päivään asti.
3- Venäjä on käynnistänyt joukkojensa vetämisen kohtuullisen näkyvästi. Lentosuunnitelmat ovat säännöllisesti rekisteröityjä neljä päivää ennakkoon kaikkien kuljetuskoneiden osalta, joiden tehtävänä on palauttaa joukkoja ja välineistöä Venäjälle. Päivämäärä itsessään ei ollut yllätys. Jordanian sotavoimien komentaja, Kenraali Mishal Al-Zaben, oli vastaanottanut ilmoituksen tammikuussa Moskovassa, Venäjän puolustusministeriltä, Sergei Shoigulta ja tämän Syyrialaiselta vastakappaleelta Kenraali Fahd Jassem Al-Freijiltä [3]. Tästä johtuen on naurettavaa linkittää tätä päätöstä mihinkään oletettuun mielipide-eroon, joka on saattanut toteutua viimeisten päivien aikana.
Poliittiset erimielisyydet ovat ratkaistuja. Ensimmänen erimielisyys koski Venäjän ehdotusta liittovaltiojärjestelmän osalta – joka hylättiin sekä Damaskuksen että Riyadhin puolesta – jonka juuret ovat Neuvostoliiton aikaisessa kokeilussa. Kuitenkin, Lähi-Idän vähemmistöt – toisin kuin aikaisemmassa Neuvostoliitossa – ovat keskinäisesti sekoittuneita, ja puhuvat samaa kieltä. Toinen kysymys koski yleisiä vaaleja päivämäärällä 13l. huhtikuuta, jonka venäläiset halusivat lykättäväksi, voidakseen sisällyttää ne Geneven neuvotteluihin, kun taas Damaskus kieltäytyi rikkomasta perustuslakia.
4- Sotilaallisesta näkökulmasta, Venäjän armeija vetäytyy taistelukentältä, mutta ei sotilastukikohdista. Ei ole enää syytä kerryttää ilma-aluksia, koska on vähemmän kohteita iskettäviksi – jihadistien ja näiden verkkojen rakentamat rakennelmat varastetun öljyn kuljettamista varten ovat tuhottuja. Toisaalta, ilmatorjuntaohjusjärjestelmät - S-400 ja Pantsir-S2 -ohjukset – pysyvät missä ovat. Aseiden ja ammusten toimitukset jatkuvat, kuten jatkuu myös pääsy Venäjän satelliittien tiedustelutietoihin. Venäjä on uudistanut välineistönsä ja kouluttanut Syyrian Arabiarmeijan sotilaat, joka armeija on ollut kauppasaarron alainen viimeiset 10 vuotta [4]. Tästä eteenpäin, armeija ei ainoastaan kykene puolustamaan väestöään jihadisteilta, mutta myös vapauttamaan vallatut alueet, jonka suorituksen se on jo aloittanut. Tässä tapauksessa, Venäjän apu käsittää yksinkertaisten pommistusten lisäksi ilmatukea jalkaväelle, kuten näimme eilen Palmyrassa.
Investoituaan satoja miljardeja ruplia Syyriaan, Venäjä ei ole jättämässä Lähi-Itää aikana jolloin Turkki, Saudi-Arabia ja Libanon ovat sisällissodan partaalla. Se on jättämässä syyrialaiset juhlimaan voittoaan.
titre documents joints
[1] « России выход из Сирии », Сеть Вольтер, 14 марта 2016.
[2] «“Les Russes arrivent (en Syrie) !” : analyse d’une incertitude», De Defensa, 3 septembre 2015.
[3] “Jordan Says It Knew of Russian Drawdown Plan in Syria”, Awad Mustafa, Defense News, March 15, 2016.
[4] « Le retour de l’Armée arabe syrienne », par Valentin Vasilescu, Traduction Avic, Réseau Voltaire, 4 mars 2016.