Lähi-Itä: Ranskan odotettavissa oleva tappio

Valittuna virkaansa toukokuussa 2012, Ranskan Tasavallan Presidentiksi, François Hollande on kohdentanut maansa ulkopolitiikan aivan uuteen suuntaan. Tosiseikka että hän esitti itsensä vasemmistolaisena politiikkona on piilottanut kanssaihmisten silmiltä tosiseikan että tämä korkea-arvoinen virkamies on kääntänyt selkänsä kansakunnan intresseille, sen historialle ja sen kulttuurille ja asettanut valtion pienen « yläluokkalaisen » uus-konservatiivien ryhmän palvelukseen.

Kevään 2012 muutos

– Huolimatta siitä että hän vaalikampanjansa aikana oli avoin kaikenlaisille analyyseille, ympäröiden itsensä useilla kilpailevilla tutkimusryhmillä, hänen piti laskea naamiotaan heti kun hän otti vallan käsiinsä 15. päivä toukokuuta. Tästä johtuen hän antoi valtuutensa Jules Ferryn suojaan. Ovelasti, hän otti itselleen kunnian olla pakollisen tietopohjaisen koulunkäynnin perustaja, mutta ei siirtomaavallan sosialistinen teoreetikko. Kuitenkaan, Ferryn sekularismi ei ollut kohdentunut sananvapauden takaamiseen, vaan ottamaan lapset pois katolisen kirkon alaisuudesta ja kouluttamaan näitä, « hussards noirs » -auktoriteetin alaisuudessa, jotta näistä voi tulla tykinruokaa hänen siirtomaaretkikunnilleen.

– 6. päivä heinäkuuta, hän kokosi Pariisissa valtojen liittoutuman jotka olivat itse-julistautuneita « Syyrian ystäviä », sabotoidakseen Geneven sopimukset ja käynnistäkseen sodan uudelleen Syyriaa vastaan. Symbolisesti, hän tervehti « demokraatteja » Syyrian kansallisesta neuvostosta, Qatarien muodostama sätkynukkeorganisaatio salaisen Muslimiveljeskunnan tuella.

Hän patsasteli sotarikollisen Abou Salehin ympärillä, joka oli johtanut Baba Amrin Islamilaista Emiraattia ja määrännyt yli 150 oman maansa kansalaista mestattaviksi. Hän antoi sitten puheen joka oli kirjoitettu hänen mentoriensa toimesta englanniksi, ja sitten käännetty ranskaksi.

– Välittömästi tämän jälkeen, 22. heinäkuuta, hän ilmoitti että Ranska oli vastuussa rikoksista jotka olivat suoritettuja laittoman Philippe Petainin hallituksen toimesta sen omia juutalaisia kansalaisia vastaan. Näin tehden, korkea-arvoinen virkamies Hollande asetti valtion Tasavallan yläpuolelle.

Kirjoitin samaan aikaan että François Hollande, omaksumalla Philippe Petainin perinnön, oli toimittanut Ranskan olemassa olevalle valtakoneistolle ja omaksunut uudelleen siirtomaapolitiikkansa [1]. Huomioiden että oma poliittinen maanpakoni oli saanut minut pois tasapainosta, useat henkilöt päättivät sivuuttaa sisällön joka muutoin oli heidän mielestään skandaali.

Olin tästä johtuen helpottunut lukiessani Emmanuel Toddin viimeisimmän kirjan, Qui est Charlie ?, jossa hän analysoi miten ja miksi nykyisen Sosialistisen puolueen äänestäjistä on tullut « Maréchalistesin » perinnön jatkaja [2]. Minulla on aina ollut suuri kunnioitus tätä intellektuellia kohtaan, joka on onnistunut tuomaan esiin tiedostamattomat perhejärjestelmät ja näiden vaikutuksen historiaan. Ollessani poliittisen historian oppilas, luin mielenkiinnolla hänen väitteensä joka selitti miten maailman jakautuminen Kylmän Sodan aikana vastasi muiden ihmisten perherakenteiden todellisuutta. Viittenä karttoja, hän havaitsi että tänään, pääsääntöisesti kristillisyydestä etääntyneen Sosialistisen puolueen äänestäjäkunta on menettänyt merkityksensä ja kääntynyt itseään vastaan. Hän oli jo analysoinut valtaa pitävän luokan kannatuksen Euron kultille, toisin sanoen, kaikken voimakkaimpien näyttelijöin laille eurooppalaisessa teatterissa. Hän päättelee että Sosialistinen puolue on myynyt maan ulkomaisille tahoille varakkaiden äänestäjien suostumuksella.

François Hollanden tiimi

Muutos ulkopolitiikassa Tasavallan Presidentin päättämänä perustuu yksinkertaiseen analyysiin – Yhdysvallat, joka omaa vähemmän tarvetta Persianlahden öljylle, ovat ilmoittaneet aikomuksestaan kääntää sotilaskoneistonsa Kauko-itään. Tukemalla Washingtonia kansainvälisellä näyttämöllä, kuten Tony Blair, François Hollande omaa mahdollisuuden omaksua aseman joka on vapautumassa Persianlahdella ja hyötyä helposta rahasta.

On täydellisen loogista että Qatar – tarkoittaen Exxon-Mobilia, Rockefellercompany – rahoittivat suuren osan François Hollanden vaalikampanjasta [3]. Koska tämä lahja, joka oli Ranskan lakien mukaan laiton, oli neuvoteltu Laurent Fabiusin toimesta, Herra Hollande, kun hänet valittiin, nimesi Fabiusin Ulkoministeriksi huolimatta näiden pitkäaikaisesta keskinäisestä kilpailusta.

François Hollanden kanssakäyminen hänen anteliaiden rahoittajiensa kanssa Persianlahdella toteutui Israëlin suuren tuen turvin. Muistamme että President Charles De Gaulle oli lakkauttanut suhteet tähän siirtomaavaltaan vuonna 1967, huomioiden että Ranska, joka oli liittoutunut näiden kanssa voidakseen ylläpitää hallinnan Suezin kanaalin osalta, ja taistellakseen Algerian itsenäisyyttä vastaan, ei voinut enää tehdä näin kun Ranska oli luopunut imperiumistaan. Presidentti Hollande valitsi, vastakkaisesti, julistaa hepreaksi saapuessaan Tel-Avivin lentokentälle marraskuussa 2013 - « Tamid echa-er raver chel Israël, olen ystäväsi ja tulen aina olemaan ystäväsi » [4].

Aktivoidakseen tämän muutoksen kohdennuksessa, Presidentti muodosti tiimin kahden äärimmäisen oikeistolaisen henkilöllisyyden varaan – hänen yksityinen sotilaskomentajansa, Kenraali Benoît Puga, ja hänen diplomaattinen neuvonantajansa, Jacques Audibert.

Kenraali Benoît Puga on aikaisempi « coloniale » sotilas (merijalkaväki). Lefebvrist-kristitty, hän ei pidä salaisuutena ihailuaan aikaisempaa Dakarin arkkipiispaa kohtaan ja hänen vihaansa Ranskan vallankumousta kohtaan. Kahden messun välillä Saint Nicolas-du-Chardonnetissa, hän ohjasi erityisoperaatioita ja sotilastiedustelua. Hänet nimitettiin Elyséehen Presidentti Nicolas Sarkozyn toimesta, ja – ennen näkemätön tosiseikka tälle toiminnolle - sisällytettiin presidentilliseen valtuuskuntaan edeltäjänsä toimesta.

Jacques Audibert on usein määritelty hänen aikaisempien kanssatoimijoidensa puolesta « amerikkalaiseksi ranskalaisella passilla » koska hänen omistautumisensa Yhdysvaltain imperialismille ja Israelin kolonialismille on suurempaa kuin hänen ihailunsa Ranskan tasavaltaa kohtaan. Hänellä oli keskeinen osa pakotteissa vuosinna jolloin 5+1 neuvottelut tapahtuivat Iranin kanssa. Hän toivoi tulevansa nimetyksi Ranskan pysyväksi edustajaksi UNO:on, mutta loppukädessä liittyi Presidentti Hollandeen Elyséessä.

Hänen ollessaan Poliittisten suhteiden johtaja Quai d’Orsayssa, Jacques Audibert systemaattisesti eliminoi Arabi-diplomaatteja, aloittaen kaikkein kyvykkäimmistä. Kaikkein arvokkaimmat näistä lähetettiin maanpakoon latinalaiseen Amerikkaan. Tämä oli todellakin yksi tapa eliminoida kaikki tuki palestiinalaisille jotta voitaisiin tyydyttää Israelin kolonialistit, mutta myös, ja erityisesti, tuottaa päätös vuosisatojen « Ranskan arabipolitiikalle » tavalla joka luopuisi perinteisistä liittolaisista ja siirtyisi lähemmäs Persianlahden miljonäärejä, huolimatta näiden diktatuurista ja uskonnollisesta fanaattisuudesta.

Tämä kehitys, niin yllättävää kuin se voikin olla, vastaa mitä François Hollande oli ilmoittanut useita vuosia aikaisemmin. Kun hänet vastaanotettiin 30. marraskuuta 2005 Ranskassa toimivan Representative Council of Jewish Institutions (CRIF) toimesta, hän ilmoitti, virallisten tapaamisen muistiinpanojen mukaan - « On olemassa vanha taipumus, jota kutsumme Ranskan arabipolitiikaksi, eikä ole hyväksyttävää että hallinto ylläpitää ideologiaa. On olemassa ongelma rekrytoinnin osalta Quai d’Orsayssa ja ENA:ssa, ja tämä rekrytointi tulisi uudelleen organisoida » [5].

Mitä Hollande todellisuudessa ajattelee

François Hollande on ilmaissut todelliset mielipiteensä saamalla aikaan vastarinnan. Hän määritteli tämän konseptin ranskalaisen vastarintaliikkeen neljän päähenkilön hautajaisissa Pantheonissa, 27. toukokuuta 2014, jättämällä kommunistit puheensa ulkopuolelle.

Ranskalainen vastarinta inspiroi valtioita ja sotilaskoneistoja, jotka nykyisin, kieltäytyvät maidensa miehityksestä ja apartheid-vallalle alistumisesta. Osoittaen kunnioitusta ranskalaisille edelläkävijoilleen, he määrittelivät liittoutumansa « Vastarinnan akseliksi ».

Mutta François Hollande on kieltänyt palestiinalaisille heidän oikeutensa vastustaa ja suoraan vuoden 1940 aselevon mukaisesti, on vaatinut näitä « neuvottelemaan » (alkup. lainaus). Hän vaati Euroopan Unionia määrittelemään Hezbollahin « terroristi » -organisaatioksi, aivan kuten Philippe Petain vaati Charles De Gaullen kuolemantuomiota « terrorismin » vuoksi [6]. Hän käynnisti sodan Syyrian kansaa vastaan ja kohdisti taloudellisen sodankäynnin Iranin kansaa vastaan.

François Hollande ja Persianlahden diktaattorit

Viimeiset kolme vuotta, Ranska on hyötynyt Yhdysvaltain tuesta Hillary Clintonin ja kenraali David Petraeusin, Exxon-Mobilin ja tämän yksityisen valtion Qatarin toimesta, ja vielä lopuksi Saudien perheestä ja näiden yksityisestä valtiosta jolle se on antanut nimen « Saudi-Arabia ».

Täten, Ranska on ollut kykeneväinen käynnistämään toisen sodan Syyriaa ja Irakia vastaan siirtämällä kymmeniä tuhansia palkkasotureita kaikkialta maailmasta, mukaan lukien useita tuhansia rankalaisia sotilaita. Ranska tästä johtuen jakaa suurimman osan vastuuta sadoista tuhansista kuolleista jotka ovat ajaneet Levantin surkuteltavaan tilaan. Tietenkin, kaikki tämä tehtiin humanitäärisen avun nimissä marttyyri-väestöille.

Virallisesti, tämä politiikka ei ole vielä tuottanut tuloksia. Syyria on yhä sodassa, ja on mahdotonta käyttää sen kaasuvarantoja, vaikkakin « Friends of Syria » ovat jo jakaneet nämä kesäkuussa 2012 [7].

Kuitenkin,
– Ranska on vastaanottanut 3 miljardin dollarin tilauksen Saudi-Arabiasta Lebanonin armeijan aseistamiseen. Tämä on tapa jolla Lebanonilaisia kiitettiin ettei Majed el-Majedin tunnustusta tuotu julkisuuteen, koskien yhteyttä Saudi-Arabian ja al-Qaïdan välillä, ja kiittäen ranskalaisia sodan jatkamisesta Syyriaa vastaan [8].
– France sold 24 Rafales to Qatar for 6,3 billion Euros.

Mutta nämä mega-sopimukset eivät hyödytä Ranskaa
– koska Israelilaiset ovat asettaneet veto-oikeuden aseiden myynnistä Lebanoniin joilla voidaan aiheuttaa heille vastarintaa. Ranska on tästä johtuen vain valtuutettu toimittamaan 700 miljoonan dollarin verran univormuja, huoltoajoneuvoja ja pistooleita. Jäljellä olevat 2,3 miljardia kattavat jo vanhentuvat Itä-Saksassa valmistetut aseet.
– Qatar on varmuudella ostanut Rafalesin, mutta vaatinut vaihtokauppana että hallitus pakottaa Air-Francen hylkäämään joistain lennoistaan, ne jotka ovat kaikkein voittoisimpia Qatar Airwaysille.

Joka tapauksessa, jopa jos nämä olisivatkin rehellisiä sopimuksia, ne eivät olisi koskaan korvanneet niitä jotka on menetetty Jacques Audibertin tuoman tinkimättön paineen johdosta kaikkia niitä ranskalaisia yhtiöitä jotka työskentelevät Iranin kanssa, kuten Peugeot tai Total, tai General Benoît Pugan päättäväisyyden johdosta käynnistää kaikkien ranskalaisten tehtaiden tuho Syyriassa.

Washington-Teheran -sopimus

Huolimatta Hollanden tiimin ponnistuksista yleisellä tasolla, sekä Jacques Audibertin osalta erityisesti, sopimus joka on neuvoteltu Yhdysvaltain ja Iranin välillä tulee allekrrjoitetutksi 30. kesäkuuta 2015. On sen arvoista lukea aikaisemmat artikkelini koskien tämän tekstin seuraamuksia [9]. Näyttää välittömästi siltä että kaksi suurta häviäjää tulevat olemaan Palestiinan kansa ja Ranska. Aikaisempi koska kukaan ei tule jätetyksiä puolustamaan näiden luovuttamatonta oikeutta palata, ja jälkimmäinen koska se tulee liittäneeksi nimensä 3 vuoden jaksolle epäoikeudenmukaisuutta ja massamurhia alueella.

Tällä viikolla, 2. kesäkuuta, Yhdysvaltain varaulkoministeri, Antony Blinken, saapui Pariisiin suorittaakseen yhteiskokouksen 22 jäsenvaltion kanssa, jotka muodostavat kansainvälisen anti-Daesh liittoutuman. Toisin kuin mitä on väitetty Ranskan lehdistössä, kyseessä ei ole sotilaallisen muodostelman kehitys vastineeksi Ramadin ja Palmyran kukistumisille - Pentagonilla ei ole tarvetta uudelleen yhdistää liittolaisiaan tietääkseen mitä sen tulee tehdä. Kokouksen aiheena oli saa Ranskan ulkoministeri, Laurent Fabius syömään hattunsa ja pakottaa tämä hyväksymään Iran-US -sopimus. Joka tämän oli pakko tehdä.

Sopimuksen allekirjoitusta uhkasi Palmyran kukistuminen, joka katkaisi « Silkkitien », toisin sanoen viestintäväylän Iranin ollessa sen toisessa päässä, ja Syyrian ja Hezbollahin ollessa toisessa päässä [10]. Tapauksessa jossa Palmyra pysyisi jihadistien käsissä (toisin sanoen palkkasotilaiden jotka taistelevat « Vastarinnan akselia » vastaan [11]), Teheran olisi kyvytön toimittamaan kaasuaan ja vientiä Eurooppaan, eikä sillä olisi intressejä allekirjoittaa sopimusta Washingtonin kanssa.

Varaulkoministeri täten ilmoitti kokoukselle että hän oli valtuuttanut « Vastarinnan akselin » tuomaan tuoreita joukkoja Syyriaan Daeshin voittamiseksi. Tällä hän tarkoitti 10 000 Vallankumouksen vartijaa, jotka täydentäisivät Syyrian Arabiarmeijaa ennen 30. kesäkuuta. Tähän mennessä, Syyrialaiset ovat puolustaneet itseänsä yksin, vain Libanonilaisen Hezbollahin ja Turkin PKK:n avulla, mutta ilman venäläisiä tai iranilaisia joukkoja tai Iraqin sotilasvoimaa.

Antony Blinken ilmoitti kokoukselle myöskin että hän oli tehnyt uuden sopimuksen Venäjän kanssa joka valtuuttaa rauhankonferenssin koskien Syyriaa Yhdistyneiden kansakuntien alaisuudessa Kazakhstanissa. Hän vaati että Laurent Fabius allekirjoittaa lopullisen julistuksen jolla hyväksytään Syyrian hallituksen periaate joka määritellään « yhteiseksi hyväksynnäksi » liittoutuman joka on vallassa (Baas ja PSNS) ja eri oppositioiden välillä, olivatpa ne sitten Pariisissa tai Damaskoksessa.

Sen jälkeen kun hän sai nenänsä pyyhittyä, Herra Fabius nielaisi iskulauseensa « Bachar must go », ilmaisi että Presidentti el-Assad voisi viedä päätökseen vaaliensa lupaukset, ja muovasi surkuteltavasti uuden iskulauseen « Mister Bachar (sic) will not be the future of Syria ».

Kolmen viikon kuluessa, kuningas tullaan näkemään alastomana. Allekirjoittaen yhdessä, Washington ja Teheran tyhjentävät François Hollanden, uus-konservatiivin Jacques Audibertin sekä uus-fasistin Benoît Pugan suunnitelmat.