Islamistш Recep Tayyip Erdoğan jatkaa siitä mihin saudien Prinssi Bandar bin Sultan jäi sen hyökkäyksen jälkeen joka poisti prinssin näyttämöltä vuonna 2012, ja hänestä tulee kansainvälisen terrorismin koordinaattori. Hän ottaa haltuunsa jatkumon Qatarin osalta vuonna 2014 kun tämä keskeyttää tukensa Muslimiveljeskunnalle, ja täten hänestä tulee veljeskunnan todellinen johtaja. Menestyksensä sokaisemana, hän uskoi että hänestä oli tullut korvaamaton Yhdysvalloille ja rikkoi NATO:n sääntöjä vastaan allekirjoittamalla Turkish Stream-sopimuksen Venäjän kanssa.

Epäonnistuminen parlamenttivaaleissa

Turkkilaisten parlamenttivaalien tulokset eivät ainoastaan tuota uhkaa Recep Tayyip Erdoğanin henkilökohtaisille projekteille, koska hän katseli jo itseään uutena Sulttaanina, vaan myös hänen puolueensa todelliselle vallalle, AKP:lle. Kukin kolmesta musta puolueesta (MHP-konservatiivit, CHP-sosialistit ja HPD-vasemmisto) tekivät selväksi että he kieltäytyivät muodostamasta kokoomushallitusta hänen kanssaan, ja toisaalta suosivat kokoomuksen muodostamista keskinäisesti. Siinä tapauksessa että he olisivat kykenemättömiä muodostamaan sopimuksen 45 päivän kuluessa, he antaisivat sosialisteille tehtäväksi kokoomushallituksen muodostamisen - vaihtoehto joka oli jo AKP:n hylkäämä – tai muutoin muodostamaan uuden parlamenttivaalien kierroksen.

Tämä skenaario näyttää yhä epätodennäköiseltä, kuten vaalitulokset näyttivät mahdottomilta lähestulkoon kaikille poliittisille kommentaattoreille aina kesäkuun 7. päivän vaaleihin asti. Kuitenkin, allekirjoittamalla, 1. joulukuuta 2014, taloudellisen sopimuksen Vladimir Putinin kanssa, joka auttaisi Venäjää kiertämään Euroopan Unionin pakotteet (Turkish Stream), Presidentti Erdoğan siirtyi NATO:n sisäistä sääntöpohjaa vastaan. Tekemällä näin, hänestä on tullut Washingtonin sekä Brysselin julkinen vihollinen. Tuloksena, Yhdysvallat ovat salaisesti käyttäneet vaikutusvaltaansa vaalikampanjan aikana tuottaakseen AKP:n putoamisen vallasta mahdolliseksi.

Tätä vaalia varten, Presidentti Erdoğan oli päättänyt että hän tarvitsisi 400 paikkaa 550:stä. Todellisuudessa, voidakseen muokata yksityiskohtaisesti rakennettua perustuslakia, joka antaisi hänelle täydet valtuudet, hän toivoi 367 paikkaa. Tämän epäonnistuttua, hän olisi hyväksynyt 330 paikkaa, joka olisi mahdollistanut hänen muodostavan kansanäänestyksen joka olisi muokannut hänen projektinsa perustuslakia varten vain yksinkertaisella enemmistöllä. Joka tapauksessa, hän tarvitsi 276 paikkaa nauttiakseen enemmistöstä parlamentissa, mutta sai vain 258, joka on riittämätön hänelle voidaksen pysyä yksin vallassa.

AKP:n hallitseva asema vuodesta 2002 voidaan selittää sen positiivisten taloudellisten tulosten valossa sekä sen opposition ollessa hajanainen. Mutta Turkin talous on nyt luhistumassa – sen kasvuvauhti, joka pysyi lähellä 10 % vuosikymmenen ajan, putosi Libyan sodan aikana, ja putosi uudelleen salaisen sodan aikana Syyriaa vastaan. Se pysyy tällä hetkellä 3 % tasolla, mutta saattaa nopeasti tulla negatiiviseksi. Työttömyys on noussut nopeasti ja on nyt saavuttanut 11 % tason. Nämä sodat ovat käynnistettyjä Turkin liittolaisia sekä sen välttämättömiä taloudellisia kumppaneita vastaan. Koskien opposition jakautumista, CIA, joka oli työskennellyt kovasti menneisyydessä rohkaistakseen sitä, on nyt kiireinen pyrkiessään korjaamaan vahinkoja.

Tämä ei ollut vaikea tehtävä, ottaen huomioon monet murheet jotka syntyivät Presidentti Erdoğanin autoritäärisyyden johdosta. Opposition liittoutuma oli jo tosiseikka joka oli perustettu pohjatasolla, kesäkuussa 2013, mielenosoitusten aikana Taksim Gezi -puistossa. Mutta liikehdintä epäonnistui, ensinnäkin koska tuolloin, Presidentti Erdoğania tuettiin Washingtonin toimesta, sekä myös koska mielenosoitus rajoittui urbaaneihin alueisiin. Tähän aikaan, mielenosoittajat olivat tietenkin protestoimassa rakennusprojektia vastaan, mutta pääsääntöisesti Muslimiveljeskunnan diktatuuria ja sotaa Syyriaa vastaan.

Ja koska oli selvää että liikehdintä ei ollut onnistunut kumoamaan AKP:tä, puolue päätteli väärin olevansa voittamaton. Tästä johtuen se pyrki väkisin toteuttamaan Islamistista ohjelmaansa - päähuivit naisille, kielto olla tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa, jne. Samaan aikaan, Sulttaanin neitseellinen mielikuva tuli kompromisoiduksi paljastuksilla koskien hänen perheensä korruptiota. Helmikuussa 2014, sen välityksellä joka näyttää olleen nauhoitettu puhelu, Presidentti Erdoğanin kuultiin pyytävän poikaansa piilottamaan 30 miljoonaa Euroa käteisenä ennen poliisin etsintää [1].

Kaikki tämä mainitsematta puhdistusta koskien niitä jotka pysyivät uskollisina hänen entiselle liittolaiselleen Fethullah Gülenille [2], massiivinen Turkin kenraalien, lakimiesten ja lehtimiesten vangitseminen [3], Kurdeille tehtyjen lupausten laiminlyönti, ja suurimman Presidentillisen palatsin rakentaminen maailmassa.

Tämä epäonnistuminen on tulosta hänen ulkopolitiikastaan

Recep Tayyip Erdoğanin epäonnistuminen ei johdu hänen sisäpolitiikan päätöksistään, se on suoraa johdannaista hänen ulkopolitiikastaan. Poikkeavan hyvät taloudelliset tulokset hänen ensimmäisinä vuosinaan eivät olisi olleet mahdollisia ilman Yhdysvaltain salaista apua, joiden puolesta hänestä haluttiin tehdä sunnilaisen maailman johtaja. Ne pysähtyivät vuonna 2011, Ankaran liittoutumisella operatioon joka käynnistettiin Libyan Arab Jamahiriyan tuhoamiseksi, joka siihen saakka, oli ollut hänen toiseksi tärkein taloudellinen kumppaninsa. Turkki loi uudelleen historialliset linkkinsä jotka sillä oli ollut Misrata-heimojen kanssa, pääsääntöisesti Agdamien kanssa, toisin sanoen turkkilaisia juutalaisia jotka kääntyivät islamiin ja asettuivat Libyaan 18. ja 19. vuosisadan aikana.

Turkki oli tietoinen että hyökkäämällä Libyaan, se menettäisi hyvin tärkeän markkinapaikan, mutta se toivoi saavansa ohjaukseensa hallitukset Muslimiveljeskunnan alaisuudessa, jo läsnä Tunisiassa, sitten mahdollisesti Libyassa, Egyptissä and Syyriassa. Tämä tapahtui itse asiassa kahdessa aikaisemmassa valtiossa vuonna 2012, mutta ei kestänyt.

Ankara liittyi sotaan Syyriaa vastaan, ja NATO perusti koordinoinnin päämajansa turkkilaiselle maaperälle. Ensimmäisen sodan aikana (4. sukupolven sota), alkaen helmikuussa 2011 aina Geneven konferenssiin kesäkuussa 2012, NATO siirsi sen al-Qaïda -taistelijansa Libyasta Turkkiin voidakseen luoda « Syyrian vapautusarmeijan». Presidentti Erdoğan toimitti taustatukikohtia jotka naamioitiin « pakolaisleireiksi », kun taas sokea länsimainen lehdistö ei nähnyt muuta kuin « demokraattisen vallankumouksen » samaan tapaan kuin « Arabikevään osalta ».

Kesäkuussa 2012, Muslimiveljeskunnan vaalivoitto Egyptissä olisi saattanut ennustaa hyvää tulevaisuutta Veljeskunnalle. Joten, Presidentti Erdoğan noudatti Hillary Clintonin, Kenraali David Petraeuksen ja François Hollanden kehittämää ohjelmaa uudelleen käynnistääkseen sodan Syyriaa vastaan, mutta tällä kertaa Nicaraguan mallin pohjalta. Kyseessä ei enää ollut NATO:n salaisen operaation tukeminen, vaan keskeisen osan esittäminen klassisessa suuren skaalan sodassa.

huhtikuuta 2014, Turkin lehdistö julkaisi Abu Muhammadin valokuvan, yksi Daeshin ylimmistä upseereistä, joka oli tullut haavoittuneeksei Syyrian Arabiarmeijan toimesta Idlebissä, sitten tullut siirretyksi Turkkiin MIT:n (Turkin tiedustelupalvelu) toimesta ja hoidettu turkkilaisten veronmaksajien varoilla julkisessa sairaalassa Hatayssa.

Recep Tayyip Erdoğan, kansaivälisen terrorismin koordinaattori

Kun heinäkuussa 2012, vastarinnan akseli reagoi Syyrian kansallisen turvallisuusneuvoston salamurhaan pyrkimällä salamurhaamaan Saudi-prinssin Bandar ben Sultanin, Recep Tayyip Erdoğan otti tilaisuudesta kiinni ja korvasi Saudi-Arabian Turkilla kansainvälisen terrorismin manipuloinnin osalta.

Kahden vuoden jaksolla, yli 200 000 palkkasoturia saapui kaikkialta maailmasta ja kulkivat Turkin läpi voidakseen aloittaa jihadin Syyriassa. MIT, tai Turkin salainen palvelu, loi laajan järjestelmän aseiden ja rahan kierrättämiselle ja sodan ruokkimiseksi, pääsääntöisesti Qatarin maksamana ja CIA:n johtamana.

Presidentti Erdoğan loi kolme al-Qaïdan koulutusleiriä omalle maaperälleen Şanlıurfaan (Syyrian rajalla), Osmaniye (Nato:n tukikohdan vieressä, Incirlikissä), ja Karaman (Istanbulin lähellä), jossa hän organisoi terroristi-akatemian Schools of the Americas perinteen mukaisesti. [4] [5].

Turkin poliisi sekä oikeusjärjestelmä ovat esittäneet että Presidenti Erdoğan – kuten aikaisempi Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney - oli Yasin al-Qadin, « al-Qaïda-pankkiirin » henkilökohtainen ystävä. Joka tapauksessa, tämä oli se miten hänet kuvailtiin FBI:lle ja Yhdistyneille kansakunnille kunnes hänet poistettiin kansainväliseltä terroristilistalta lokakuussa 2012. Ajanjaksona jolloin häntä metsästettiin kaikkialta maailmasta, Yasin al-Qadi teki salaisen matkan Ankaraan yksityiskoneessa. Presidentti Erdoğanin hengenvartijat noutivat hänet lentokentältä, kun olivat ensin poistaneet valvontakamerat toiminnasta. [6].

18. maaliskuuta 2014, lähetystallenne YouTubessa esitti Turkish Airlinesin johtajan, Mehmet Karataşin, joka valitti yhdelle Presidentti Erdoğanin neuvonantajista, Mustafa Varankille, että hänen yhtiöään oli käytetty hallituksen toimesta salaisesti siirtämään aseistusta Boko Haramille Nigeriassa. Tämä korkeassa asemassa oleva virkamies ei ollut juurikaan huolestunut kansainvälisen lain rikkomisesta mutta esitti epäilevän kannan sen osalta että nämä aseet eivät ehkä tapa ainoastaan kristittyjä, vaan myös Muslimeja.

Toukokuussa 2014, MIT siirsi Daeshille, erityisellä junalla, tietyn määrän raskasta aseistusta ja uusia Toyota pick-uppeja jotka toimitettiin Saudi-Arabian toimesta. Islamilainen Emiraatti, joka näihin aikoihin käsitti vain muutamia satoja taistelijoita, kehittyi kuukaudessa kymmenien tuhansien armeijaksi ja valtasi Irakin.

Vuoden 2014 neljän viimeisen kuukauden aikana, Turkki esti PKK:n kurdeja siirtymästä omiensa avuksi Kobanessa (Aïn al-Arab) kun kaupunkiin hyökättiin Daeshin toimesta. Taas toisaalta, monet lehtimiehet totesivat tosiseikan että jihadistit kykenivät ylittämään rajan ongelmitta [7].

19. tammikuuta 2015, Yleisen syyttäjäviraston pyynnöstä, poliisi pysäytti kuljetuksen joka oli siirtämässä aseistusta joka oli tarkoitettu Daeshille. Kuitenkin, etsintä pysäytettiin kun havaittiin että kuljetuskolonnaa johtivat MIT:n agentit. Tämän pohjalta, yleiset syyttäjät ja poliisi pidätettiin « valtiopetoksesta » (sic). Esitutkinnassa, tutkintatuomari tiedotti että MIT oli ohjannut kokonaisuudessaan 2 000 rekkalastillista aseita Daeshille [8].

Turkkilaisen terroristijärjestelmän ydin on helppo tunnistaa - vuonna 2007, West Pointin sotilasakatemia ilmaisi että Islamilaisen Emiraatin henkilöt Irakissa olivat al-Qaïdasta Libyassa (GICL). Näitä samoja palkkasotureita käytettiin vallankaappauksessa Mouamar el-Kadhafia vastaan vuonna 2011 [9], ja sitten luomaan Vapaan Syyrian Armeija (« Maltilliset ») [10]. Syyrialaiset Islamilaisen Emiraatin jäsenet Irakissa loivat al-Qaïdan Syyriassa (al-Nusra Front). Monet Libyan ja Syyrian taistelijoista tulivat takaisin liittyäkseen Islamilaiseen Emiraattiin Irakissa kun se nimesi itsensä « Daeshiksi » ja lähetti vanhempaa henkilöstöään Boko Haramiin (Nigeria).

Mehdi al-Harati omaa kaksois-kansalaisuuden - Libyan ja Irlannin. Kesäkuussa 2010, maailman lehdistö julkaisi valokuvan hänestä kiittämässä Presidentti Erdoğania, joka oli saapunut sairaalaan käynnille sen jälkeen kun hänet oli pidätetty israelilaisten toimesta Freedom Flotillan kannella. Aikana jolloin hänen taloonsa murtauduttiin Irlannissa (heinäk. 2011), havaittiin että hänen hallussaan oli suuri määrä käteistä ja että CIA oli auttanut häntä Libyan johtajan vallasta suistamisessa. Hän ohjasi Tripolin prikaattia, al-Qaïdan yksikkö jota valvoivat ranskalaiset upseerit ja joita NATO:n toimesta vaadittiin ottamaan haltuunsa Hotelli Rixos, jota käytettiin Kadhafin toimesta kohtaamispaikkana, ja kun he olivat suorittamassa tätä, salamurhata Thierry Meyssan (elokuu 2011). Marraskuussa 2011, Abdelhakim Belhajin määräyksestä ja muutaman tuhannen Libyalaisen taistelijan seuraamana, hän tuli Syyriaan organisoimaan Syyrian vapautusarmeijan Ranskan puolesta. Sen jälkeen, hän loi ja komensi toista yksityistä armeijaa, Liwa al-Ummaa, joka yhdistyi Syyrian vapautusarmeijaan vuoden 2012 lopulla. Takaisin Libyassa, hänet äänestettiin Tripolin pormestariksi (elok. 2014) kun maa oli jakautunut kahden hallituksen väliin, yksi Tripolissa, Turkin tukemana, toinen Tobrukissa, Egyptin ja Emiraattien tukemana.

Turkin julkinen mukanaolo konfliktissa

Turkki tuotti itselleen suunnattoman taloudellisen voiton sodastaan Syyriaa vastaan. Ensinnäkin organisoimalla sen arkeologisten aarteiden ryöstön. Jopa julkinen markkinapaikka pystytettiin Antiokiin niin että keräilijät kaikkialta maailmasta voisivat tulla ja ostaa varastetut tavarat ja antaa tilauksia varastettaville tavaroille. Toiseksi, organisoimalla Aleppon, Syyrian taloudellisen pääkaupungin teollisen ryöväämisen. Aleppon Kauppa- ja teollisuuskamari paljasti miten heidän tehtaansa olivat tulleet systemaattisesti puretuiksi, ja konetyökalut siirretyksi Turkkiin MIT:n tarkassa valvonnassa. Syyrians hakivat oikeudessa syytettä, mutta näiden turkkilaiset lakimiehet tulivat välittömästi pidätetyiksi Erdoğanin hallituksen toimesta ja ovat yhä vankilassa.

Turkin armeija on jo pitkään lähettänyt sen erikoisjoukkoja Syyriaan – useita turkkilaisia sotilaita on tullut vangituksi Syyrian Arabiarmeijan toimesta. Joka tapauksessa, se koordinoi hyökkäyksen Maaloulan kristittyjen kylään syyskuussa 2013 – kylä jossa ei ole strategisia kiinnostuksen kohteita, mutta on kristinuskon vanhin kohde maailmassa. Kaiken lisäksi, maaliskuussa 2014, Turkin armeija tunkeutui Syyriaan voidakseen saattaa jihadisteja Al-Nusran eturintamasta (Al-Qaïda) ja Islamilaisesta armeijasta (Saudien kannattaja) niin pitkälle kuin Armenialaiseen Kassabin kaupunkiin, tehtävänään joukkomurhata asukkaat joiden isovanhemmat olivat paenneet Ottomaanien toteuttamaa kansanmurhaa [11]. Yllätyksettä, Ranska ja Yhdysvallat vastustivat Turvallisuusneuvoston tuomiota tämän aggression osalta. Tämän pohjalta, Turkin armeija tunkeutui Syyrian alueelle useita kertoja, mutta liittymättä muihin taisteluihin.

Yhdysvalloissa koulutettuna, Hakan Fidanista tuli välittävä upseeri NATO:n komennon ja Turkin välillä Kosovon sodan aikana (1998). Recep Tayyip Erdoğanin uskollisena palvelijana, hänet nimettiin 2003 TIKA:n johtajaksi, virasto joka kehittää yhteyksiä turkkia puhuvien henkilöiden kanssa Keski-Aasiasta ja tukee Hizb ut-Tahriria (Muslimiveljeskunnasta irtautunut ryhmä joka kehittää terroristikampanjaa Ferghanan laaksossa). Vuonna 2007, hän liittyi Pääministeri Erdoğanin hallitukseen ja hänestä tuli International Atomic Energy Agencyn hallinnoija. Vuonna 2010, hänet nimitettiin salaisen palvelun päälliköksi (MIT). Hän organisoi leirejä jihadisteille Turkissa sekä myös näiden varustamisen Syyriassa, mukaan lukien Daeshia varten. Ennen kaikkea, hän pyrki tuomaan Yhdysvallat sotaan Syyriaa vastaan organisoimalla kemiallisen hyökkäyksen Ghoutassa ja syyttämällä siitä Presidentti el-Assadia (elok. 2013). Turkish Stream -kaasuputkisopimuksen tultua allekirjoitetuksi Venäjän kanssa, hän oli erimielinen Presidentti Erdoğanin kanssa ja irtisanoutui virasta, mutta 9. maaliskuuta 2015, hän kieltäytyi ottamasta osaa parlamenttivaaleihin ja uudelleen arvioi toimintaansa Salaisen palvelun päällikkönä.

Recep Tayyip Erdoğanin rikosten paino

Turkin lehdistö on laajalti raportoinut Erdoğanin hallituksen rikoksista, joka on määritellysti vieraannuttanut Alevisti-väestöt (lähellä Alawiittejä) ja Kurdit. Edelliset tukevat CHP:tä voimakkaasti, ja jälkimmäiset HPD:tä. Mutta tämä eri riittänyt uuden Sulttaanin voittamiseen.

1. päivä joulukuuta 2014 tapahtui virhe, kun Presidentti Erdoğan allekirjoitti suunnattoman taloudellisen sopimuksen Presidentti Putinin kanssa, jota hän vääristä lähtökohdista katselee Tsaarin ominaisuudessa, ja tästä johtuen esikuvana. Ehkä hän pelkäsi että Yhdysvallat kääntyisi häntä vastaan kun Syyria kukistuisi, aivan kuten he olivat kääntyneet Saddam Husseinia vastaan kun Iran oli kulutettu loppuun. Joka tapauksessa, esiintymällä ikään kuin olevansa kummallakin puolella, idässä ja lännessä, Presidentti Erdoğan on menettänyt tuen jota CIA toimitti hänelle, peruuttamattomasti vuodesta 1998.

Syyskuussa 2012, Recep Tayyip Erdoğan, François Hollande ja Laurent Fabius keskustelevat Presidentti Bachar el-Assadin salamurhasta joka suoritettaisiin. Toiminto epäonnistui.

Recep Tayyip Erdoğanin ura

Nuorena aikuisena, Presidentti Erdoğan ajatteli hakeutua ammattimaisen jalkapalloilijan uralle. Johtaja karismaattisella persoonallisuudella, hän eli kadulla nuorten kapinallisten johtajana. Hän pikaisesti liittyi Necmettin Erbakanin liikehdintään, Millî Görüş (kirjaimellisesti « Kansallinen visio », joka tunnettiin sensuurin näkökulmasta « Poliittisena Islamina ») ja jonka projektina oli turkkilaisen yhteiskunnan uudelleen islamisointi. Hän oli äärimmäisenä oikealla olevan anti-kommunistisen ryhmän militantti, ja osallistui useisiin juutalaisuuden ja vapaamuurareiden vastaisiin mielenosoituksiin.

Valittuna parlamenttiin vuonna 1991, häntä kiellettiin osallistumasta toimiinsa vallankaappauksesta johtuen sekä alistuksesta johon Islamistit joutuivat. Tultuaan valituksi Istanbulin kaupunginjohtajaksi vuonna 1994, hän suoritti toimiaan soveltamatta Islamistista visiotaan. Kuitenkin, aikana jolloin hänen puolueensa oli kielletty, hänet julistettiin pannaan koska hän oli lainannut yhtä yleis-turkkilaista runoa puheessaan. Hän palveli 4 kuukautta vankilassa ja häntä kiellettiin ottamasta osaa vaaleihin.

Kun hänet vapautettiin, hän väitti että hän oli oppinut aikaisemmista virheistään. Hän luopui länsimaisuuden vastaisesta retoriikasta, aiheuttaen Necmettin Erbakanin liikehdinnän jakautumisen. Yhdysvaltain lähetystön avulla, hän perusti AKP-puolueen, puolueen joka oli samaan aikaan Islamistinen ja Atlantistinen, johon hän ei ainoastaan liittänyt ystäviään Millî Görüşistä, vaan myös Fetullah Güllenin oppilaat ja Turgut Özalin aikaisemmat partisaanit. Jälkimmäinen oli Sunni-Kurdi joka toimi Presidenttinä vuodesta 1989 vuoteen 1993. AKP voitti 2002 vaalit, mutta tulokset peruutettiin. Hän voitti myös vuoden 2003 vaalit, jotka mahdollistivat Recep Tayyip Erdoğanin, loppujen lopuksi tulevan pääministeriksi, koska hänen poliittinen maanpakonsa oli nyt ohi.

Tällä hetkellä vallan kahvassa, Pääministeri Erdoğan unohti tuoda esiin Islamistilaisia näkemyksiään. Hän kehitti taloutta Yhdysvaltain avustamana, sitten vuodesta 2009, sovelsi professori Ahmet Davutoğlun (Fetullah Güllenin oppilas) teoriaa - « ongelmattomuus naapuriemme kanssa ». Tämän teorian tavoitteena oli ratkaista vuosisata myöhässä, Ottomanin valtakunnalta perityt ongelmat. Muun muassa, hän muodosti yleisen markkinapaikan vuonna 2009 Syyrian ja Iranin kanssa, aiheuttaen alueellisen talouskasvun jakson.
AKP ja Muslimiveljeskunta

Vaikkakin näillä on eri historia, Millî Görüş on aina osoittanut kiinnostusta egyptiläistä Muslimiveljeskuntaa kohtaan. He käänsivät Hassan el-Bannan ja Saïd Qotbin kirjat.

AKP virallisesti lähestyi Muslimiveljeskuntaa Israelin sodan aikana Gazan väestöä vastaan vuosina 2008 - 2009. Tämä johti Erdoğan hallituksen tukeen ja osallistumiseen Freedom Flotilla -projektissa, joka organisoitiin Veljeskunnan toimesta humanitäärisen toiminnan peitteen, IHH:n, sekä CIA:n tarkkaavaisen katseen alaisuudessa [12].

Arabikevään ensimmäisistä säteistä lähtien, AKP tuki Rached Ghannouchia Tunisiassa, Mahmoud Jibriliä Libyassa ja Mohamed Morsia Egyptissä. Puolue toimitti Muslimiveljeskunnalle asiantuntijoita polittisessa viestinnässä ja neuvoi näitä jotta näiden yleinen Islamin visio heidän vastaavissa yhteiskunnissaan tuottaisi vaikutuksen.

Syyskuussa 2011, tämän liittoutuman merkkinä, Herra Erdoğan auttoi Syyrian kansallisneuvoston luomisesssa Istanbulissa, josta tuli Syyrian hallitus maanpaossa - tapahtuma joka oli täysin Muslimiveljeskunnan hallinnassa [13].

Vuonna 2012, Herra Erdoğan toivotti AKP:n kongressille tervetulleeksi Muslimiveljeskunnan nyt vallassa oleva johtajat, Egyptiläinen Mohamed Morsi ja Palestiinalainen Khaled Meschal. Hän myös organisoi konferenssin Veljeskunnalle 10. heinäkuuta 2013, ja jonka osanottajina olivat Youssef Nada, Mohammad Riyad al-Shafaka (Veljeskunnan johtaja Syyriassa) sekä Rached Ghannouchi. Varotoimena, kutsut toimitettin hänen vanhojen ystäviensä toimesta Millî Görüşista, eikä AKP:stä.

Kun, syyskuussa 2014, Qatar vältti sodan Saudi-Arabian kanssa pyytämällä Muslimiveljeskuntaa poistumaan Emiraatista, Herra Erdoğan otti tilaisuudesta vaarin ja hänestä tuli Veljeskunnan ainoa « kummisetä » kansainvälisellä näyttämöllä.

Presidentti Erdoğan johtaa vastaanottoa uudessa palatsissaan, 16 sotilaan ympäröimänä ja jotka ovat 16 häntä edeltäneen turkkilaisen imperiumin valtakausien univormuissa.

Turkin tulevaisuus

On vain toiminnan puolesta tilanne jossa Recep Tayyip Erdoğania pidetään neo-Ottomaanina. Hänen projektinaan ei koskaan ollut imperiumin uudelleen luominen, vaan uuden Imperiumin luominen joka noudattaisi hänen omia sääntöjään. Hän uskoi että voisi vaihtoehtoisesti tukeutua Kalifaatin fanaattisuuteen (Hizb ut-Tahririn, ja sitten Daeshin kanssa) tai pan-Turkismiin (« susien laakso »).

On myöskin virhe kuvailla häntä autoritäärisenä poliitikkona. Todellisuudessa, hän on aina toiminut kuten joukkion johtaja eikä kukaan yritä kuvailla väkijoukon johtajaa autoritääriseksi. Aina kun hänet on löydetty kädet syvällä useissa rikollisissa toimissa, hän on aina reagoinut kieltämällä todistusaineiston ja erottamalla tai pidättämällä poliisit ja tuomarit jotka sovelsivat lakia.

Jos jos Recep Tayyip Erdoğan onnistuu lahjomaan MHP:n, tai ainakin 18 varajäsentä, luodakseen kokoomushallituksen, hänen puolueensa ei tule pysymään vallassa pitkään.

Jotta voidaan olla varmoja että heidän ei enää tarvitse sietää AKP:tä, Yhdysvallat tulee todennäköisesti suosimaan sen jakautumista rohkaisemalla Fetullah Güllenin seuraajia sekä edesmenneen Presidentin, Turgut Özalin partisaaneja luomaan näiden oman puolueen.

Hallituksen joka seuraa AKP:tä, tulee nopeasti vapauttaa sen poliittiset vangit, syyttää sen korruptoituneita Islamistisia johtajia, ja sitten ottaa käyttöön useita Islamistisia lakeja tyydyttääkseen julkisen mielipiteen. Se tulee tuomaan lopun Turkin mukanaololle aggressiivisessa sodankäynnissä Syyriaa vastaan, mutta sen täytyy sallia jihadistien suodattuminen, CIA:n toimesta, Irakista ja Syyriasta toiseen määränpäähän. Se tulee hyötymään Yhdysvaltojen tuesta niin pian kuin aletaan kyseenalaistamaan Presidentti Erdoğanin tekemää sopimusta Presidentti Putinin kanssa.

AKP:n luhistuminsen tulee provosoida Muslimiveljeskunnan vetäytyminen Qatariin, ainoaan valtioon joka yhä tukee heitä. Sen pitäisi myös puhdistaa horisonttia Tunisiassa ja Libyassa, ja suosia rauhaa Syyriassa ja Egyptissä.

Thierry Meyssan
Käännös
Advanced Business Management Ltd

[1] « 30 millions d’euros et la voix d’Erdogan », Réseau Voltaire, 25 février 2014.

[2] « Erdoğan attaque Gülen publiquement », Réseau Voltaire, 23 novembre 2013.

[3] « Le coup d’État judiciaire de l’AKP », par Thierry Meyssan, Al-Watan (Syrie), Réseau Voltaire, 19 août 2013.

[4] “Israeli general says al Qaeda’s Syria fighters set up in Turkey”, par Dan Williams, Reuters, 29 janvier 2014.

[5] The Schools of the Americas was a school of torture, created in Panama by the CIA during the Cold War.

[6] « Erdoğan recevait secrètement le banquier d’Al-Qaida », Réseau Voltaire, 2 janvier 2014.

[7] « Kobané, objet de tous les mensonges », Réseau Voltaire, 1er novembre 2014.

[9] “Once NATO enemies in Iraq and Afghanistan, now NATO allies in Libya”, by Webster G. Tarpley, Voltaire Network, 24 May 2011.

[10] « L’Armée syrienne libre est commandée par le gouverneur militaire de Tripoli », par Thierry Meyssan, Réseau Voltaire, 18 décembre 2011; « Islamistas libios se desplazan a Siria para “ayudar” a la revolución», por Daniel Iriarte, ABC (España), Red Voltaire, 19 de diciembre de 2011.

[11] « Pour Ankara, le massacre est-il une option politique ? », par Thierry Meyssan, Réseau Voltaire, 27 octobre 2014.

[12] « Flottille de la liberté : le détail que Netanyahu ignorait », par Thierry Meyssan, Réseau Voltaire, 6 juin 2010.

[13] The Council was initially presided by professor Burhan Ghalioun, presented by the Western press as a « secular militant », while since 2003 he was the political advisor to Abbassi Madani (President of the Islamic Salvation Front in Algeria). The Council is today presided by Georges Sabra, presented as a « Christian Marxist », although he has just made his pilgrimage to Mecca.