Yhdysvaltain kasvattaessa uutta jännitettä Lähi-Idässä väittämällä Iranin hyökänneen Omanin lahden öljytankkereihin, Italian varapääministeri Matteo Salvini tapasi yhden Washingtonin strategian arkkitehdeistä, ulkoministeri Mike Pompeon, ja vakuutti hänelle, että “Italia haluaa takaisin asemansa suurimman läntisen demokratian tärkeimpänä kumppanina Euroopan mantereella”. Täten hän on liittänyt Italian Washingtonin aloittamaan operaatioon.

”Omaninlahden tapaus”, casus belli Irania vastaan, on selkeä kopio “Tonkinin lahden tapauksesta” 4. elokuuta 1964, mitä käytettiin oikeutuksena pommituksille Pohjois-Vietnamissa, jota syytettiin hyökkäyksestä Yhdysvaltain torpedovenettä vastaan (syytös, joka myöhemmin todistettiin vääräksi).

Tänään Washington julkaisi videon, jonka väitetään näyttävän iranilaisen partioaluksen miehistön poistavan räjähtämättömän miinan öljytankkerin kyljestä salatakseen sen (koska miinassa olisi lukenut “Valmistettu Iranissa”).

Tällä “todisteella” - todellisella älykkyytemme loukkauksella – Washington yrittää naamioida operaation tavoitteen. Se on osa strategiaa, jolla pyritään kontrolloimaan maailman öljy- ja maakaasuvarantoja ja niiden energiareittejä [1]. Ei ole sattumaa, että iran ja Irak ovat Yhdysvaltain kiinnostuksen kohteina. Niiden koko öljyvarannot ovat suuremmat kuin Saudi-Arabian, ja viisi kertaa suuremmat kuin Yhdysvaltain. Iranian maakaasuvarannot ovat noin 2,5 -kertaiset Yhdysvaltoihin verrattuna. Venezuela on Yhdysvaltain kohteena samasta syystä, koska sillä on maailman suurimmat öljyvarannot.

Energiareittien kontrollointi on äärimmäisen tärkeää. Syyttämällä Irania yrityksestä “häiritä öljyn kuljetusta Hormuzin salmen läpi”, Mike Pompeo ilmoitti, että “Yhdysvallat tulee puolustamaan navigointivapautta”. Toisin sanoen hän ilmoitti, että Yhdysvallat haluaa saada sotilaallisen kontrollin tällä energiatoimitusten avainalueella, ja siten myös Euroopassa estämällä ennen kaikkea Iranin öljyn kuljetuksen (öljyn, joka ei kuitenkaan ole Italian ja muiden Euroopan maiden vapaasti saatavilla Yhdysvaltain kauppasaarron takia).

Iranin edullista maakaasua olisi myös voitu saada Eurooppaan Irakin ja Syyrian läpi kulkevan putken kautta. Mutta vuonna 2011 aloitettu projekti loppui Yhdysvaltain/Naton operaatioon, joka tuhosi Syyrian.

Luonnonkaasua olisi myös voitu saada Italiaan suoraan Venäjältä, ja sieltä toimittaa muihin Euroopan maihin merkittävin taloudellisin hyödyin Mustanmeren South Stream -reitin kautta. Mutta putken jo pitkälle edistynyt rakentaminen pysäytettiin 2014 Yhdysvaltain ja itse EU:n painostuksesta, Italiaan kohdistuvin raskain ennakkoluuloin.

Itse asiassa kysymys oli North Stream:in jatkosta, mikä tekisi Saksasta Venäjän kaasun ensisijaisen keskuksen. Ja 2018 vaaditun “Yhdysvaltain/EU:n strateginen energiayhteistyö” -sopimuksen seurauksena Yhdysvaltain nesteytetyn maakaasun (LNG) vienti EU:hun kolminkertaistui. Tärkein keskus oli Puolassa, mistä “vapauden kaasua” myös tuli Ukrainaan.

Washingtonin päämäärä on strateginen – vahingoittaa Venäjää korvaamalla venäläinen kaasu Euroopassa yhdysvaltalaisella. Mutta meillä ei ole takuita hinnasta eikä aikarajasta Yhdysvaltain kaasulle, joka uutetaan bitumipitoisesta liuskekivestä fracking -tekniikalla (hydraulinen murtaminen), joka on katastrofaalista ympäristölle.

Mitä sanottavaa Matteo Salvinilla on kaikesta tästä? Kun hän saapui “läntisen maailman suurimpaan demokratiaan” hän julisti ylpeänä - “Kuulun hallitukseen, joka ei Euroopassa enää tyydy murusiin”.

Käännös
Tuula
Lähde
Il Manifesto (Italie)

[1] “The geopolitics of oil in the Trump era”, by Thierry Meyssan, Translation Pete Kimberley, Voltaire Network, 9 April 2019.